Sosiaali- ja terveysministeriöltä / THL:ltä on tullut uusia ohjeita hoidon toteuttamisesta koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen aikana.
Noudatamme tällä hetkellä voimassa olevia viranomaisten ohjeita ja toimimme niiden mukaisesti.
Toivomme asiakkaidemme osallistuvan epidemian torjuntaan käsienpesulla saippualla vastaanotolle saavuttaessa! Lisäksi kaikki asiakkaamme haastatellaan tehostetusti.
THL:n tiedote
Suun ja hampaiden hoitoon on turvallista mennä myös koronaepidemian aikana
”Suun ja hampaiden hoitoon on turvallista mennä koronaepidemiasta huolimatta. Ei ole tiedossa, että hammashoidossa olisi tapahtunut koronavirustartuntoja.
Suun terveydenhuollon vastaanotoilla hygieniataso on aina korkea. Infektioilta suojaaminen kuuluu hammashoidon päivittäiseen rutiiniin osana vastaanoton laadunhallintaa ja omavalvontaa. Suojakäsineet ja suu-nenäsuojaimet sekä hoidossa käytetyt välineet ovat aina potilaskohtaisia. Hoitotila puhdistetaan jokaisen hoitokäynnin jälkeen desinfiointiaineilla, jotka tehoavat myös koronavirukseen. Suojaustoimia on epidemian aikana entisestään lisätty. Henkilöstö ei tule lievissäkään oireissa töihin.
Suun ja hampaiden terveys vaikuttaa monin tavoin kokonaisterveyteen. Suun hoito on erityisen tärkeää niillä, joilla on pitkäaikaissairauksia.
”Suun sairaudet saattavat heikentää esimerkiksi diabeteksen ja reuman hoitotasapainoa, ja ne ovat muun muassa sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä. Suun tulehdukset on hoidettava ennen tekonivelleikkausta ja joidenkin lääkehoitojen aloitusta”, sanoo THL:n asiantuntijahammaslääkäri Ulla Harjunmaa.
Suun terveydenhuollon ammattilainen tekee ajanvarauksen yhteydessä hoidon tarpeen arvion ja kysyy koronavirusinfektioon liittyvistä oireista ja altistuksesta. Jos asiakkaalla on todettu koronavirustartunta tai hänellä epaäillään tartuntaa, asiakkaalle annetaan kiireellinen hammashoito erillään muista potilaista.
Hoitolat varmistavat, että potilaiden odotusaika on mahdollisimman lyhyt ja että odotustiloissa on mahdollisuus noudattaa turvavälejä. Odotustilassa on potilaita varten myös käsidesiä.
Yli 70-vuotiaiden ja muiden vakavan koronavirusinfektion riskiryhmiin kuuluvien turvallisuudesta huolehditaan erityistoimin. Hoito järjestetään niin, että riskiryhmät kohtaavat mahdollisimman vähän muita ihmisiä käyntinsä aikana.”
Vastaanotolla
Ethän tule flunssaisena vastaanotolle.
Toivomme asiakkaidemme osallistuvan epidemian torjuntaan ohjeiden mukaan käsien saippuapesulla vastaanotolle saavuttaessa.
Vastaanotoillamme pyritään huolehtimaan, että asiakkaat pitävät vähintään metrin etäisyyden toisiinsa.
Asiakkaillemme on odotushuoneessa tarjolla käsidesiä ja roskakori nenäliinojen hävittämistä varten. Olemme poistaneet ylimääräisen esineistön odotustiloistamme poikkeustilanteen keston ajaksi.
Kaikki asiakkaamme haastatellaan tehostetusti.
Hammaskeskus Vilhelmi
- Hammaskeskus Vilhelmi Lapinlahti, puh. 017 733 266
- Hammaskeskus Vilhelmi Petonen, puh. 017 363 4757
- Hammaskeskus Vilhelmi Leppävirta, puh. 017 554 0280